tiistai 29. kesäkuuta 2010

Talutushihna, kaulapanta ja koiran takki

Karvainen prinsessammekin sai itselleen jotain ihanaisen prinsessaista...
Pilkullinen talutushihna ja pentupanta syntyi tarpeeseen, esikoisen ulkoiluttaessa palleroa.
Toki meiltä löytyy kotoa panta ja hihna, mutta hihna on melkoisen pitkä pienen ihmisen käytettäväksi, kun sitä joutuu kierittämään käden ympärille pitkän kiepin. Tästä hihnasta tein siis pituudeltaan hieman lyhyemmän, kaupunkikäyttöön sopivan söpöstely-hihnan, joka samalla sopii näin ollen myös lapsien käytettäväksi.
Ja olihan sitä mukava samalla tehdä hauvelille jotain tyttömäisen kaunistakin :) Että kyllä tällä pannalla ja hihnalla kelpaa äidinkin koiraa nyt sitten talutella :)

Samalla halusin myös kokeilla puolikuristavan talutuspannan tekemistä, sillä tuollainen panta olisi isommalla aikuisella koiralla varmasti käytännöllinen.
Tein puolikuristavan pannan meidän pikkuisen pentukoiramme koossa ja kyllä siitä sen verran mukavanoloinen panta tuli siitäkin, että taidan ommella samanlaisen pannan myöhemmin hauvelille aikuisen koirankin koossa, kunhan tuo pallero tuosta kasvaa :)

Käytin hihnassa sekä pannoissa nailonnauhaa pilkullisen kankaan sisällä, jotta tulos oli riittävän kestävä ja turvallinen.
Myös tikkaukset kannattaa tehdä napakasti ja tarkasi käyttäen ristitikkausta kestävyyden ja turvallisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Myös nailonnauhan päät kannattaa polttaa, jotteivat päät lähde purkautumaan.
Puolikuristavassa pannassa käytin D-lenkkejä, joiden suhteen kannattaa sikäli olla tarkka, että mikäli pantaa suunnittelee ommeltavaksi suuremmalle koiralle, on lenkkien hankinnassa oltava tarkka, että lekit ovat yhtenäiset (rako on hitsattu kiinni), sillä vetävämmän ja suuremman koiran käytössä D-lenkit voivat joutua melkoiseen venytykseen.

Pantojen ja hihnan lisäksi hauveli sai juhannusta silmällä pitäen lämmittävän loimen. Juhannukseksihan oli lupailtu sateita ja koska meidän "rekkumme" ei viileistä ja tuulisista ilmoista pidä, ompelin koiralle lämmikkeeksi kesäisen värisen loimen.
Loimi on ommeltu pinkistä puuvillakankaasta ja vuori on pehmeää fleeceä. Saumoja pyrin välttämään loimen sisäosissa, jotteivat ne ärsyttäisi herkää ihoa käytössä.
Tämä lämmike tuli kyllä tarpeeseen, vaikka juhannus meilläpäin olikin lämmin ja aurinkoinen. Meidän "nöpö" vain pitää niin paljon lämpimästä.
Myös loimen "helposti puettava"-ominaisuus sai mieheltäkin kiitosta :)
Loimen kaava on oma ja se on pyritty tekemään pienellä kasvuvaralla sopivaksi meidän pallerolle.



9 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Oi miten söpöjä juttuja! Kyllä nyt kelpaa =)

Susanna kirjoitti...

Ihania juttuja söpöläiselle :)

Mirka kirjoitti...

<3 <3 <3 Siis tuo otus on niin suloinen <3 <3 <3

Ja vitsi miten hienosti rinsessalle käy nuo vaaleanpunaiset jutut! Hyvin voit hyödyntää kaik pikkutilkut mitä tytön vaateompeluista jää jäljelle!

Hih, tarpeeksi monta kertaa kun kävelette mein kylällä, niin tein prinsessa saa kaverin... Jopa mies tykkäsi, vaikka ei yleensä lämpene kuin mettäkoirille!

lallatilaa kirjoitti...

Voi vitsit mitä ihanuuksia! Onkos tuo koira sellainen, että sopii allergisillekkin?

Niina kirjoitti...

ihania tekeleitä. toi hihna varsinkin on mun mieleen. syötävän söpöt värit

Anni kirjoitti...

Ihana prinessakoiruus, nyt sopii hauvelin lämmitellä loimen alla :) Ja ihanat nuo söpöiset pannat ja hihna :)

NorppaStiina kirjoitti...

Voih! Mikä mimmi!
Totta kai saat lisätä blogini sivupalkiin. Olen otettu. :)

Annika kirjoitti...

Oi mitkä söpöstely vermeet! Kyllä nyt kelpaa pikkuisen.. Ja on kyllä niin söpö koirakin :)

Unknown kirjoitti...

Ihana koiruus!!:) Meilläkin on 13 viikkoinen Naku uros. Jään seuraamaan juttujasi:)