lauantai 18. lokakuuta 2014

Metsäneläimiä yllä

Pitkästä aikaa iski ompeluinspiraatio. Onhan edellisestä kerrasta aikaa jo tovi :)  Mielessä on kyllä monesti ollut, että pitäisi ja pitäisi, mutta jostain syystä krooninen aikapula on tuntunut ylitsepääsemättömältä esteeltä sille, että olisi kehdannut kaivaa ompelukoneet esiin.
 No tässä sitä nyt sitten on oltu flunssan kourissa. Pakollinen pysähtyminen. Taidan olla tunnollinen työntekijä kun sairastan vain viikonloppuisin. Edellinen työviikko oli täynnä toimintaa ja monenmoista tapahtumaa. Niinpä se sitten lykkäsi perjantaina kuumeen ja flunsan :( Eilisen pinnistelin töissä kuumeen noustessa ja mietin sohvalle pääsyä. Illan ja tämän aamun sohvan pohjalla maattuani olo olikin jo ihan toisenlainen. Lepo teki hyvää! 
Tyttö tuli iloiseksi saatuaan itselleen uuden tunikan metsäneläin-kankaasta. Ja myönnän, äidillekin tuli hyvä mieli aikaansaannoksesta.
 Kaava:Hannah

maanantai 6. tammikuuta 2014

Black and White




Tarvitsin kipeästi musta-valkoista mekkoa. Sellaista, joka olisi riittävän pitkä käytettäväksi sukkahousujen kanssa ja jonka helma laskeutuisi riittävän alas, niin, että mekko menisi myös juhlissa juhla-asuna.
Ajatus musta-valkoisesta miellytti ajatusta ja päädyin ompelemaan graafisesta musta-valkoisesta "helmi-kankaasta" itselleni mekon Ottobren Bohemian tunikan kaavaa pidentäen. Pidän tuosta simppelistä A-linjaisesta kavasta.


Koska kangasta riitti, ajattelin ommella kokeeksi Kauniit Puserot ja Mekot kirjasta mukavan rennon näköisen Laatikkomallisen venekaulusmekon. Ja siitä tulikin aika hauska legginssien kanssa käytettäväksi! Mekossa on myös muuhun "laatikkomaiseen" olemukseen sopivat laatikkomalliset taskut, joihin saa mukavasti tökättyä esimerkiksi avaimet tai kännykän.


Nyt kahvikuppi naamaan ja rento laatikkomekko päälle ja leffailtapäivän viettoon kaverin luo. 
Illalla sitten juhlamekko niskaan ja synttärijuhlille :)


Kangas Nanson valikoimaa.
Kaavat: 
Ensimmäinen: Ottobre Woman, Bohemian tunika nro. 5/2009
Toinen: Kauniit Puserot ja Mekot (Yoshiko Tsukiori) Laatikkomallinen venekaulusmekko D