
Tuntuu, että edellisestä bloggauksesta on ikuisuus! Sitähän on jo aivan ikävä teitä kaikkia!
Mutta ei tässä nyt aivan "tekemättä mitään" olla oltu :D
Olen vain kovasti yrittänyt opetella neulomaan...välillä huonommalla onnella ja välillä hieman paremmalla...Olen tuossa lajissa aivan onneton, mutta opettelu jatkukoon ;)
Yllä oleva
boncho valmistui sitten vihdoin lopultakin...muutaman purkamisen jälkeen tosin.

Pitkään etsin mukavaa ja helpon yksinkertaista ohjetta ja netissä surffaillessani löysin
tämän ohjeen.
Itse neuloin
bonchon hieman yksinkertaisemmalla lettikuviolla ja toisen kappaleen tiheämmällä letityksellä, mutta silmukkamäärät pidin noissa oheenmukaisissa. Bonchon kaulaosan "resoria" tosin hieman kaventelin "mututuntumalla". Ja lopputulokseen olen ihan tyytyväinen, näin "aloittelijaksi" :) Jihaa!
Boncho on neulottu Novitan Tempolla ja 7,0 puikoilla.

Ja kun neulomaan kerran päästiin, niin samalla innolla syntyi vielä ihana lettikuvioinen
kauluri, joka on lähdössä joululahjaksi lämmittämään saajansa kaulaa.
Myös
kaulurin ohje löytyi samasta paikasta ja oli mukavan yksinkertainen tällaiselle "peukalo keskellä kämmentä"-neulojalle.
Itse neuloin
kaulurin "tuubaksi", jonka saa pyöräytettyä kaulan ympäri pariin kertaan. Ja on muuten lämmin! Tällainen täytyy neuloa vielä varmasti myös itsellekin!
Kauluria varten ostin mukavan pehmeää SandnesGarn Alfa-lankaa (85% villaa, 15% mohairia) paikallisesta lankakaupasta ja neuloin kaulurin 7,0 puikoilla.
Ja tykkään kyllä kovin!
Yllättävän monta noita pieniä keriä kuitenkin kauluriin tuhlautui, että seuraavalla kerralla osaan varautua paremmin oikeaan lankamäärään, eikä keriä tarvitse käydä ostamassa päivittäin kaupasta :D


Ja josko sitä nyt keskittyisi taas noihin omien lasten ompeluksiin, kun suurin osa tilausjutuista on saatu maailmalle ja neulomuksetkin tällä erää neulottu...
Meillä näet kävi niin, että kun olin saanut työt valmiikisi, meidän ihanan rakas rekkumme päätti pureskella uudet ihanaakin ihanammat bambupuikkoni uuteen uskoon, eikä niillä kyllä uusia kaulureita tai muitakaan nyt hetkeen neulota, että uudet se on ostettava! Ehkä koira vain oli sitä mieltä, että iltaisella on parempi keskittyä hänen rapsutteluunsa kuin neulomiseen :D
Mutta täytyy kyllä kehua noita bambuisia puikkoja, olivat nimittäin aivan ihanat työstää lankaa!