perjantai 2. huhtikuuta 2010


Meidän perhe valmistautuu lähtemään kevätlomareissulle pohjoisempaan.
Reissun innoittamana päätin ommella lapsille hieman keveämmät pipot, jos vaikka aurinko sattuisi kovastikin lämmittämään :)
Tähän asti on menty toppapuvuilla, mutta tänään toppapuvut olivat kertakaikkiaan liian kuumat ja kaivoin kaapista ostamani kevätpuvut käyttöön.
Otan kevätpuvut varmuuden vuoksi mukaan myös reissuun, mutta nyt on mukaan pakattavana myös kevätpiposet :)

Pipot on ommeltu Ikasyriltä tilaamastani aaltokankaasta ja yritin hieman satuttaa sävyjä kevätpukuihin sointuviksi. Pojat saivat päähänsä turkoosia aaltoa, joka sointuu poikien uusiin kevätpukuihinkin aika sopivasti. Pukuihin olen ostanut lisäksi yhdet mallistoon kuuluvat kevätpipot, jotka sitten myös pääsevät käyttöön aalto-pipojen rinnalla.
Tyttöselle ompelin pinkistä aalto-kankaasta myös pipon, joka sointuu kivasti hänen kevätpukunsa värimaailmaan. Tyttösen kevätpuku löytyy aiemmasta blokkauksestani täältä.
Pipoihin ompelin ohuen yksivärisen trikoovuoren, jotta pipo olisi kevyt, mutta jottei tuuli pääsisi suoraan puhaltamaan läpi.
Pipojen malliksi halusin sellaisen myssymäisen olemuksen ja aikasta kivat niistä tulivatkin :)
Mallit vaan eivät jaksaneet paljoa poseerata, joten kuvat ovat otettu mallien päässä todellisina pikaotoksina, jonka kyllä huomaa :)



Ja sitten kaikki tutut, ystävät ja läheiset...silmät kiinni...(tämän päivityksen lukemisen voi lopettaa tähän)

Saattaa nimittäin olla, että seuraavia juttuja saattaapi tulla löytymään lahjapaketeista, ainakin viimeistään Jouluna :)
Eli...koska siis olemme lähdössä reissuun, tarvitsimme myös kosmetiikkalaukkuja ja niitä ompelin muutaman eri kokoisen ja eri mallisen.
Kankaana käytin Anttilasta ostamaani kerniä.
Ja voi että miten ihanan keväisen raikkaat pussukoista tulivatkaan!
Todella kivat, vaikka itse sanonkin :)
Ja näitä ajattelin tehdä myös lahjaksikin asti ;)
Ohje ja hyvät neuvot pussukoiden valmistamiseen sain Heikun Keikun blogin Annilta, joka jaksoi kertoa ykstityiskohtaiset ohjeet ja opettaa kädestä pitäen, kuinka saan pienen nyssykän aikaiseksi :) Kiitos siis kullan kalliista neuvoista ja hyvistä ohjeista :)
Näistä pussukoista innostuneena kävin jo ostamassa valmiiksi muutamia herkullisia kankaita lahjapussukoihin, joiden tekemisen ajattelin tänä vuonna aloittaa jo hyvissä ajoin, jotta pussit ovat varmasti valmiita Jouluksi :)
Kaksi oikeamman puoleista pussia on ommeltu ihan neliön muotoisiksi pussukoiksi, ilman kummempia "muotolaskoksia" ja vasemmanpuoleisen pussin pohjaan on ommeltu "laskokset", joka tekee pussiin hieman erilaista muotoa, ja tuo pussin sisään tilantuntua ;)
(Kuvasta eroavaisuudet eivät valitettavasti kyllä selkeästi näy)

6 kommenttia:

PaaPii kirjoitti...

Kivat pipot ja aivan ihanat pussukat ♥

JenniE kirjoitti...

Hienoja tuotoksia taas! Ja tutun näköistä kangasta noissa ihanissa pussukoissa =) täytyy varmaa itse kokeilla myös, lahjoiksi vaikka jos ei itselle.

Anni kirjoitti...

Ihanat pipot ja mallit :)

Mielettömän hienosti onistuneet pussukat... Meilläkin täällä reissussa jo koekäytössä, eikä vielä ol ainakaan saumat revenneet ;)

Ihanaa reissua teille <3!

Riikka kirjoitti...

Tosi hienot pipot! Ja ihan mahtavat pussukat! =)

Annika kirjoitti...

Kivat pipot ja ihana kimppakuva lapsukaisista!

Satu kirjoitti...

Löysin vasta blogisi ja muutaman kerran olen täällä käynyt lueskelemassa. Nyt lisäsin sinut listalleni, toivottavasti ok?
Kivat pipot ja pussukat!