lauantai 7. toukokuuta 2011

Kuinka saada aikaan kruunupipo

Aiemmassa blogikirjoituksessani ollut kruunupipo muodostui käyttäjälleen niin mieluisaksi, että hyvä, että sen sai riisua pois päästä nukkumaan mentäessä.
Kysymyksiä pipon ompelusta tuli myös, joten laittelen tähän pienen ohjeen siitä, kuinka itse ompelin kruunumyssyn tyttöselle :) Kruunumyssyhän on ideana tuttu Ruotsin puolelta, mutta virallista ohjetta en itse löytänyt. Joten tässä oma pieni ohjeistukseni asiaan.
Niin ja muistakaa....kruunumyssyhän voi olla joko prinsessan, prinssin, kuninkaan tai kuningattaren ;)

Mutta kruunupipon ohjeeseen siis:

1. Tarvitset suurinpiirtein neliön muotoisen kangaspalan. Kangas voi olla täysin yhtenäinen, mutta itse ompelin pipoon vuoren valkoisesta trikoosta, vaaleanpunaisen tähtitrikoon niukkuuden vuoksi. Leveys on hyvä olla n. päänympäryksen mitta ja korkeus kaksi kertaa pipon korkeus (oma palani oli arviolta n. 46x42). Mikäli ompelet pipoon erillisen vuoren, surauta se kiinni päällyskankaaseen kuvan mukaisesti.

2. Ompele neliö pala pitkäksi tuubaksi (putkeksi).

3. Taita vuorikangas pipon sisään ja varmista pipon ympärysmitta käyttäjän päähän sopivaksi. Mikäli pipo tuntuu liian suurelta, käännä myssy takaisin putkiloksi ja surauta pipoa hieman pienemmäksi. Jos et tee erillistä vuorta, käännä pipo kaksinkerroin, jolloin sekä sisävuori, että ulkovuori ovat samanlaiset. Katso, että sauma tulee pipon keskelle ja asettuu päässä takaraivolle.

4. Kipsauta pipo nurinpäin ja mittaa pipon yläpäähän merkit niin, että jaat pipon (puolittaisen) leveyden neljällä ja teet mekinnät molemmista kulmista 1/4 päähän.

5. Ompele saumat reunoista merkkien kohdalle (itse käytin tässä ompelukonetta). Mikäli ompelisit neliöpipon, ompelisit sauman vain suoraan päästä päähän.

6. Käännä pipo niin, että saat ommeltua kaksi muuta sakaraa samoin kuin edelliset.

7. Sakarat ovat valmiit. Nyt ei muuta, kuin käännät pipon toisinpäin.

8. Ja tsadam kruunupiposi on valmiina :)

24 kommenttia:

glenni kirjoitti...

voih - tätä täytyy kokeilla kunhan kotiudutaan!

Heidi kirjoitti...

Tää on kyllä niin kiva malli! Kiitos ohjeesta! =)

Mervi kirjoitti...

Kiitos ohjeesta, omakin tyttö varmasti kovasti tykkäisi tuollaisesta piposta :)

SA kirjoitti...

Kiitos tästä ohjeesta! Taidampa kokeilla heti tänään=)

Manda kirjoitti...

Ihana pipo! Kiitos ohjeesta, tätä täytyy kokeilla.

pikkupikkuriikki kirjoitti...

Kiitos selkeästä ohjeesta! Mukavia olet ommellut, ihana tuo pinkki sunray kangas ja alempana ihana leppis aplikaatio.

AnneS kirjoitti...

Kiva idea!

hanna-naa kirjoitti...

No pakkohan tuollaista on kokeilla :)

Sani kirjoitti...

Selkeä ja kiva ohje :)
JAhka edin niin lisäilen tuonne minunlinkkivinkki osioon! :)

Kiika kirjoitti...

Kiva pipo! Täytyy kokeilla.

Tanja K kirjoitti...

Hauskan näköinen! Taatusti tulee tehtyä itsekin.

*marjuska* kirjoitti...

Kiitos ohjeesta! Kokeiluun menee ehkä jo tänään. Pipoja kun on ollut tarkoitus tehdä muutama lisää.

Kate kirjoitti...

Ensimmäistä kertaa blogissasi vierailulla ja heti löytyi kaikkea kivaa :). Tuota kruunupipoa nyt ensimmäiseksi täytyy kokeilla.

Tanja K kirjoitti...

No niin, kiitos ohjeesta! Tyttö tykkäsi tosi paljon pipostaan, jonka ompelin.

Mun Tekemä kirjoitti...

Aivan ihanaa kun olet tehnyt ohjeen hauskasta pipomallista! Haluan itsekin kokeilla heti! Kiitos!

Taru kirjoitti...

Kiitos selkeästä ohjeistuksesta, tää pääsee ehdottomasti kokeiluun :)

Riemuntai kirjoitti...

Ihana pipo ja yllättävän helppotekoinen ;) Ehdottomasti kokeiltava itsekin :)

Laitoin blogiini linkin ohjeeseesi, toivottavasti tämä sopii sinulle.

Hääräämön Laura kirjoitti...

Kaunis pipo! Kiitos ohjeesta.

Hanna kirjoitti...

Itsekin tein meidän neidille tällaisen.. tein vain kokonaan velourista =) Linkin tänne laitoin myös blogiini. Ilmoita jos se ei sovi niin poistelen sitten.

Hanna

Anna kirjoitti...

Toki pipon ohjetta saa jakaa ja linkittää :) Mukava vaan kuulla, että siitä on jollekin iloa ja käyttöä :)

Anonyymi kirjoitti...

hei kuinka isohon pähän tämä pipo on?

Anna kirjoitti...

Anonyymi, meillä käyttäjä oli iältään tuolloin 2-vuotta vanha, eli muistelisin, että tämä pipo näillä mitoilla olisi ollut sopiva sellaiseen 48/50 kokoiseen päähän.
Mukavia ompeluhetkiä!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ohjeesta/ideasta! Pari kruunua on (isommilla mitoilla toki) syntynyt omaan päähän ja taitaa päästä joulupakettiinkin. :)

-Idi

Anonyymi kirjoitti...

Kiitti hyvästä ohjeesta! Toimi.