maanantai 22. lokakuuta 2012

Liivimekkoja


Meidän neitokainen kaipasi vaatevarastoonsa liivihameita sisäkäyttöön, joita olisi helppoa käyttää ulkovaatteiden alla ja yhdistellä eriväristen sukkahousujen, legginssien ja housujen kanssa.
Ompelin tytsälle kaksi erilaista ja -tyylistä liivaria Suuren käsityölehden 5/2009 kaavalla. Ihan mukava A-linjainen peruskaava! Tykkäsin!


Ensimmäinen oli värimaailmaltaan hieman hillitympi, jonka tärkein ominaisuus oli sopia vaaleanpunaisen kaveriksi. Toinen liivareista oli sitten vastaavasti hieman värikkäämpi ja "iloisempi". Tämän liivarin kaveriksi ompelin vielä ihan yksiväriset kapealinjaiset housut Ottobren Saimi-kaavalla.


Setistä tuli kerrassaan ihanan värikäs!


Ompelusta ja käsillä tekemisestä oli ihanaa nauttia pitkästä aikaa! Voi kun olen kaivannut tätä!

Elämän pyörteet ja monenmoiset asiat ovat onnistuneet järjestämään paljon kaikkea muuta tämän "oman ajan" käyttämiseksi, jonka vuoksi käsityöt ovat olleet tovin hieman taka-alalla, mutta uskon, että tämäkin asia palautunee takaisiin normaaleihin uomiinsa...kuten moni muukin asia elämässä.

Elämä on mahtava ja ainutlaatuinen lahja, nauttikaamme ja olkaamme iloisia siitä! Se mikä on arvokasta, ei ole rahalla ostettavissa. Ja moni arvokas asia on sisällämme, sydämesämme.

Mukavaa viikkoa kaikille!

7 kommenttia:

kewa kirjoitti...

Tosi söpöt molemmat!

Anni kirjoitti...

Kauniit liivimekot, pitäisikin onkia käyttöön joku perusliivarin kaava. Vaikka koitan olla ompelematta mekkoja, kun pakkasin Ellan valtavan mekkokasan. Uskomaton määrä.

Jälkimmäinen on ihanan värikäs!

NorppaStiina kirjoitti...

Kivoja mekkoja! Ja tervetuloa takaisin! Voi miten teidän neidistä on tullut iso tyttö!!!

Mervi kirjoitti...

Voi, sulla on vielä tuota hippietä... Kauniita mekkosia ovat :)

hanna-naa kirjoitti...

Kauniita kankaita ja hieno malli!

Anonyymi kirjoitti...

Ihania liivareita oot tehny!
minäki kävin sitte hakemassa kirjastosta kyseisin SK:n ja tein sen kaavan mukaan tytölle liivarin. mutta tiukat tuli noista kädenteistä.:O eikä meijän tyttö kyllä tosiaankaa oo pulska, ennemminki pikkunen. ja koko oli 86 ja tällä hetkellä käyttää kokoja 80-86.
miten sulla kävi koon kanssa, osuko kohilleen joka kohasta?
T:Antsu

Anna kirjoitti...

Antsu, Itse tein meidän tytölle tuon kaava-arkin suurimman koon varmuuden vuoksi, että liivari menisi mahdollisimman pitkään. Ja liivarista tuli tähän hetkeen sopiva. Samalla jatkoin takakappaleen olkaosia muutamalla sentillä, jotta sain liivariin nepit olalle, kun alkuperäisessä kaavassa ei noita neppejä tainnut lainkaan olla.