sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Kovin tyttömäistä; pinnejä, pompuloita, helmiä ja käsilaukkuja


Pinnejä ja pompuloita! Näitä on syntynyt useita useita pareja! Näitä on niin kiva tehdä!
Luksusta on myös se, että pinnejä ja pompuloita voi tehdä eri väreissä niin, että jokaiseen mekkoon löytyy omansävyisensä pompulapari.
Näitä on valmistunut sen verran paljon, että puodin kautta voi kysellä itselleen omaa paria, mikäli pompulat sykähdyttivät :)

Tänään kävimme juhlimassa kummityttöni syntymäpäivää...tällainen pirtsakan värinen tunika ja kesämyssy sävyihin sopivilla pompuloilla lähtivät ihanaiselle tyttöselle lahjaksi.

Lahjaksi tein pienelle tyttöselle myös oman pienen käsilaukun, jonne mahtuu kaikki tärkeä ja tarpeellinen. Idea lähti oman tytsyn tarpeista tai oikeammin innostuksesta kantaa mukanaan aina minun käsilaukkuani. Käsilaukku saavutti sellaisen suosion meidän perheessä, että jouduin käärimään sen lahjapakettiin melkoisella kiireellä :D

En muista olenko kertonut, että meillä rakastetaan helmiä, koruja ja kaikkea yli-söpöä-tyttö-hersötystä :D
Joka aamu tyttönen kaivaa helmet laatikostaan ja pukee ne päälleen. Mieluiten tietysti kaikki helmet ja korut samaan aikaan :) Tämä on oikein villitys, eikä koruja meinaa saada kaulasta pois edes nukkumaan käydessä. Tästä se idea sitten syntyikin ja päätin askarrella tytölle muutamat uudet helmet vanhojen helmien rinnalle. Nämä olivat kyllä jymymenestys, sillä tyttö rakastui helmiin ikihyviksi ja oli yhtä aurinkoista helmet saatuaan :)

Ensimmäiset ovat oikea väripilkku ja toiset helmet hieman hillitymmät.

Lisäksi päädyin vielä ompelemaan omalle tyttöselle oman käsiveskan jämätilkuista ja pitsinauhasta.
Ja kylläpä on kassia sitten niin rakkaudella kanneltukin! Ihan hellyyttävän näköistä tuo kassi-innostus :) Että saas nähdä mikä laukkufriikki meillä onkaan kasvamassa ;) Ei vaineskaan!

Ja täytyy se kai myöntää, että taidan itsekin alkaa hieman lämpenemään noille sirosäärisille bambeille :) Tämä on varmaan hyvän ystäväni tartuttamaa bambi-riippuvuutta...hänellä kun löytyy bambeja aivan jokapaikasta, monen eri näköisenä :)

24 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Niin ihania tyttöjuttuja. Tuo pilvisetti on todella kaunis. Meilläkin korut ovat alkaneet kiinnostaa kovasti ja tosiaan välillä täytyy käydä tytön nukahdettua ottamassa korut pois, kun pelottaa että aamulla löytyy kasa helmiä ties mistä. Mikään ei ole kauheampaa kuin iltaväsynyt pikku neiti jolta yritetään ottaa koruja pois =)

jenni_ki kirjoitti...

Onpas söpöjä! =) Mulla on noita päällystettyjä nappeja iso pino, ja olen miettinyt mihin niitä käyttäisin, tuossahan hyvä idea. Miten napit kiinnitetään pinneihin ja pompuloihin?

Anni kirjoitti...

Aivan ihania, suloisia ja syötäviä ompeluksia ja väkerryksiä! Ja kovin tyttömäisiä ;)

Liekö joudun ponnarit puodin kautta itselleni tilailemaan :D

Niina kirjoitti...

ihania juttuja.
miten nuo pompulat ja pinnit on tehty ?

kewa kirjoitti...

No kyllä on kauniit laukut! Ja pilvisetti myös pirtsakan suloinen. Pompuloita varmasti kiva tehdä.

piipadoo kirjoitti...

Voi mitä ihanuuksia kaikki! :)

Tuon tunikan malli näyttää todella mukavalta. Onko malli sinun omasi, vai osaatko vinkata mistä kaavaa tunikaan voisi haeskella?

-Piia

NorppaStiina kirjoitti...

Voi kuinka ihanan tyttömäinen postaus! Ihania pampuloita ja pinnejä! Puhumattakaan pienen neidin lahjasta! Meillä neiti on samanlaisen hörhelömanian vallassa. Hän sai syntymäpäivälahjaksi laukun ja sitä on kannettu koko päivän niin pollena! :) Eikä meilläkään meinaa saada helmiä pois kaulasta sänkyyn mennessä! ♥ Samanlaisia neitejä molemmat!

Anna kirjoitti...

Kiitos ihanista kommenteistanne <3
Ihanaa kuulla, että muillakin pienillä tyttösillä valitsee samanlainen koru- ja prinsessa-hörsö-vaihe :D
Iltaisella tosiaan saa olla hienovarainen riisuessaan helmiä kaulasta...kun tahtoo ottaa tyttösellä joskus niin lujille koruista luopuminen ;)

Jenni, Noissa omissa nappipohjissani on sellaiset lenkit joiden läpi olen työntänyt ponnarinarun. Pinnejä varten olen puolestani katkonut lenkin pois ja liimannut napin kiinni pinniin.

Anni, mistäs väristä tykkäisit? ;)

Niina, Nuo pinnit ja ponnarit ovat tehty sellaisista päällystetyistä napeista. Olen päällystänyt metallisia nappipohjia erilaisilla kankailla. Nappipohjapakkauksen mukana tulivat tähän tarkoitukseen olevat työkalut (jolla nappi saadaan painettua tiiviisti kiinni, niin, että kangas pysyy osien välissä).

Piia, Itse olen aikoinani piirtänyt tuon tunikan kaavan itse meidän vanhasta singoallasta ja Hannah-kaavaa muokaten Eli tuo on näiden välimuoto.
Hannah-kaava siis on melko samantyylinen, helman pituus on lyhyempi ja malli jonkin verran leveämpi. Myös yläosa eroaa juuri tuossa leveydessään ja siinä kuinka tunika levenee rinnasta alaspäin.
Hannah-kaava on kuitenkin mielestäni erittäin kiva ja sitä muokkaamalla pääsee pitkälle :)
Tuota kaavaa saa ainakin tilattua Iinulta.

aajuska kirjoitti...

Ihania! Kunhan meidän neiti kasvaa, saadaan meillekin näitä "tyttöjen juttuja"!

Purnauskis kirjoitti...

Suloinen bambi-innostus! Kivoja töitä olet taas tehnyt :)

Sani kirjoitti...

Söpöjä tyttöjuttuja :)
JA bambit vain on niin valloittavia, ei niist voi olla tykkäämättä :D

Heidi kirjoitti...

Ihania! Meilläkin on kovasti alettu peilailemaan, kun vihdoinkin pysyy pinni hiuksissa. =)

Tanja kirjoitti...

Aivan ihania, tykkään : D!

Kristiina kirjoitti...

Voi mitä ihanuuksia!tuo alin bambilaukku niin söpönen, vielä tuo pitsi on siinä niin ihana...

~Maria~ kirjoitti...

Aivan ihania juttuja kaikki! Ja tuo punainen ja vaaleansininen on niin ihanan raikas yhdistelmä!

piipadoo kirjoitti...

Kiitos Anna! Täytyy harkita kaavan tilaamista, tuolla mallillahan voisi valmistaa koko kevät- ja kesäpuvuston! ;)

-Piia

Caorann kirjoitti...

Ihania juttuja ja tuon bambilaukun värimaailma on ihanan harmoninen! :)

Katja kirjoitti...

Onpa hellyyttävää pikkukivaa! Ihania värisävyjä helmikoruissa ja bambilaukussa.

Lisään blogisi suosikkeihini :)

AnneS kirjoitti...

Mahtava idea tehdä itse hiusjuttuja! Meillä ei tosin ole niille käyttöä, mutta kummityttö voisi kyllä ilahtua korusetistä, vaikkapa nimipäivälahjana :D

Kirsikka kirjoitti...

Suloisia on! Meillä myös laukut ja helmet kovassa käytössä ;) Ja pinnejä ja pompuloita ei voi koskaan olla liikaa, sillä niitä katoaa aina jonnekin. Pari päivää sitten meinasin tilata noita pinni- ja nappipohjia, mutta en sitten kuitenkaan vielä. Ensin pitäisi saada kaikki vanhat jutut alta pois (uudenvuodenpäätös ;)Oliko sulla valmiita kumilenksuja vai ostitko jostain kumpparia?

Anna kirjoitti...

Ihania kommetteja olette jättäneet! Kiitos ihanaiset!

Kirsikka, itse käytin pompuloissa kaupan valmiita hiuslenksuja, kun löysin sattumalta sopivankokoisia :) Ne oli helppo ja nopea pujottaa lenksukasta läpi , eikä pompulaan tarvinnut tehdä erikseen solmuja.

Anna kirjoitti...

Ihania juttuja täällä!

Niina kirjoitti...

moikka taas

eikö noissa pohjissa ole takana sellasta kohojuttua jonka avulla se ommeltas kii ? mietin et miten sait siihen ton kuminauhan tai miten sait sen liimattuu pinniin kii

Anna kirjoitti...

Niina, kyllä noissa päällystettävissä napeissa tosiaan on takana sellainen "rinkula", jonka avulla napin saa ommeltua kiinni vaatteeseen. Itse olen nimenomaan käyttänyt tätä "rinkulaa" pompuloissa hyväkseni ja pinneissä vastaavasti poistanut sen.