sunnuntai 8. elokuuta 2010

Kävin jonkin aikaa sitten kyläilemässä isäni luona ja tuliaisiksi itselleni kotiin tuotavaksi löysin ison pinon vanhoja liinoja, kankaita ja lakanoita. Nämä värikkäät ihanuudet ovat mummoni vanhoja ja ovat siis todella aikaa nähneet :) Kankaat olivat kuitenkin hyvässä kunnossa, joten pakkohan niistä on jotain kivaa tehdä :)

Tällaisia retrohenkisiä väripläjäyksiä on syntynyt useampi kappale. En tiedä mikä ompeluhimo minuun iski, mutta tällaisten Retro-mekkojen/-tunikoiden ompelu oli niin kivaa, että niitä piti ommella vähän yli oman tarpeenkin. Koko on n. 86-92cm ja mallinsa vuoksi tämä käy ensin ihan mekkosena ja myöhemmin tunikana. Tein tarkoituksella hieman väljemmät hihansuut, jotta käyttöikä olisi riittävän pitkä. Inhoan myös kiristäviä kädenteitä, ja niiden pitäminen pikkuisella tuntuu kurjalta.
Tällaiset tunikat etsivät siis uutta kotia ja jos kiinnostus heräsi, voi minulle laitella sähköpostia. Mekkoset hyppäävät puodin puolelle myyntiin, joten ne löytyvät myös sieltä.


Mekkosten lisäksi isommille pojille piti ommella omat pienet rahapussukat, missä kolikoita mahtuu säilyttämään. Näiden kanssa on sitten hyvä mennä osta,maan jätski ihan itse ;) Esikoinen sai myös oman avainnauhan koulun alkua ajatellen ja oli asiasta niin tyytyväinen ja ylpeä :)

16 kommenttia:

PikkuHoo kirjoitti...

Tosi suloisen näköisiä mekkoja! Ihanat kuosit!

Sani kirjoitti...

Oi että ihania mekkoja :)
Ja pussukat ja avainnauhat myös!

PaaPii kirjoitti...

Oi että kun on ihanan värikkäitä! Kauniita mekkosia!

Mirka kirjoitti...

Ootpas ahkeroinu kaikkea ihanaa! Ihania mekkosia ja tuommosilla pussukoilla ois meilläkin käyttöä!

Hanna kirjoitti...

Suloisia mekkoja!

Caorann kirjoitti...

Aivan ihania mekkoja! Kankaiden kuosit ovat mahtavat. :)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihanat mekot! Taitavasti tehty! Mistä kaava?
Nuo raha pussukat on myöskin kivat. Meillä, ikäviä kokemuksia lasten "lompakkoleikeistä", kun kolme vuotias nielaisi euron. "Se tipahti".
Ja mistä muuten tuohon nauhaan tuo "klipsu", tuollaisia tyrvalukkoja mulla on muttei nuita "klipsuja".

Anna kirjoitti...

Kiitos ihanista kommenteistanne! Lämmittävät ihanasti meltä!

Mirka, ei muuta kuin pussukoita ompelemaan :) Ne ovat kyllä aikasta näpsäkät käytössä :)

Anonyymi,ikävä tuo teidän kolikko-tapaturma, itsekin olen kalastanut kerran kolikon kuopuksen suusta.
Nuo lukot avainnauhaan on irroitettu Yliopiston apteekista saadusta avainnauhasta, jotka joskus saimme liittyessämme kanta-asiakkaiksi :) Niitä on jokaiselle oma avainnauhansa, odottamassa uutta kuositusta :) Tuo takana oleva varmuuslukko on hyvä, joka avautuu tempaistaessa nauhaa, ettei pääse lapsi esim. kuristumaan jäädessään kiinni nauhasta leikkiessään.
Mekon kaava on omani,joka on piirretty mallia ottaen ja reilusti muokkaillen meidän iänkaikkisen vanhasta lempi singoallasta.
Valmiita kaavoja samantyyppisiin raglanhihaisiin mekkoihin löytyy varmasti monesta Ottobresta ja valmiina tilauskaavoina eri paikoista.

Satu kirjoitti...

Aivan valloittavia mekkoja!

NorppaStiina kirjoitti...

Voi kuinka ihania! En yleensä ole retrokankaiden suurin fani mutta nää on ihania ja raikkaita! Tosi hyvän näköinen tuo kaava!

Kirsikka kirjoitti...

Tosi kivat ja raikkaat mekkoset. Malikin on kiva kun menee pitkään.

Tanja kirjoitti...

ihania!

kewa kirjoitti...

hienot ovat mekkoset ja kiva idea ne kolikko-pussukkat ja avainnauha!

Saara kirjoitti...

Upeita ideoita aiemmin pikkukivien käyttöön!!! Söpösiä tietenkin myös pikkulikkojen mekot <3


Saara

josefii85 kirjoitti...

Voi ku ihania, minullakin on muutamia ihania retrokankaita. Täytyis varmaan sulle lähettää että ompelet mulle niistä jotakin :D käy tsekkaan blogini http://sateenkaarilandia.vuodatus.net/

Anna kirjoitti...

Josefii85m Kiva blogi sunulla, oli mukavaa käydä vastavierailulla blogissasi. Tulen varmasti toistekin :)