torstai 11. maaliskuuta 2010


Tällaiset housut valmistuivat esikoiselle tänään.
Esikoinen on niin hoikka rakenteeltaan, että kaikki kaupan housut eivät edes "kavennu" vyötäröltä riittävän pieneksi kiristysmahdollisuuksistaan huolimatta. Valmiiden housujen löytäminen osaa siis olla melko haasteellista etenkin silloin kuin housuja todella tarvittaisiin ja ne pitäisi kiireesti löytää, niin annas olla....kaupasta ei tuolloin löydy ainoitakaan riittävän kaapean mallisia.

Nämä ovat nyt sitten "rakennettu" hoikkis-pojallemme ja vaikka tekovaiheessa olin täysin varma, että hosut ovat täydellisesti pilalla, tuli näistä ihan siedettävät lopulta kuitenkin :)



Tykkään erityisesti housujen värityksestä. Ruskea on yksi lempivärini :)
Myös taskut ja niiden kanttaukset antavat jonkin verran lisää ryhtiä, muuten niin yksinkertaiselle mallille.
Housuihin halusin tarkoituksella resorit vyötärölle ja lahkeeseen, että housut kävisivät ihan peruskäyttövaatteeksi ja tuntuisivat päällä miellyttävältä.
Esikoinen toimi mallina, mutta loppua kohti ote alkoi herpaantua...ja kun pyysin poikaa kääntymään niin että saisin kuvaa housuista myös takaa...päätti poika ryhtyä melkoiseksi marakatiksi...ja tässä siis housut takaa, kuten pyysin ;)



Housujen kangas ostettu eurokankaasta niinkin kovaan hintaan kuin 2e metri :)
Ruskea resori myös eurokankaan valikoimaa ja kanttauskankaat omista varastoista.
Kaava pöksyihin syntyi housuja tehdessä ja suunnitellessa.
Nimikointilapun laitoin kokeeksi vyötäröresoriin, sillä mielestäni se ei olisi sopinut mihinkään kovin näkyvälle paikalle näihin muuten niin rauhallisen värisiin ja yksinkertaisen mallisiin pöksyihin.
Kuvien laatu on hiukan heikko kiireestä johtuen ja alakuva hieman vääristää lahkeen resoreita. Resorit ovat siis samanmittaiset, vaikka kuvasta toisin voisi luulla.


11 kommenttia:

Anni kirjoitti...

Tykkään ihan vallattomasti :) Niin pöksyistä kuin tuosta herrasmiehestä mallina ;)

Ja ei ole hinnalla pilattu kangas, hyvä niinkin päin joskus :)

Rva Kepponen kirjoitti...

Tosi hienot taskut olet tehnyt housuihin.

Mirka kirjoitti...

Tosi kivat pöksyt! Ja aivan mahtavia poseerauksia :) Toivottavasti tuo kangas kestää paremmin kuin se miun 3e kangas... Tosin ihan eri materiaalistakin kyse!

K kirjoitti...

Hyvältä näyttää! :)

Anette kirjoitti...

Vaikuttavat oikein mainioilta pöksyiltä! Ja näyttäisi siltä, että niissä on myös mukava olla ja liikkua ;)! Ja voi, kuinka jaksankaan ihastella tuota taitoa suunnitella ja muokata vaatteita yksilöllisten tarpeiden mukaan!

JenniE kirjoitti...

Hienot pökät! Ja mikä hinta! Tosiaan näyttävät mukavilta päällä.

Sanna kirjoitti...

Hienot pöksyt ja ihana nuorimies. :) Photoshoppaatko kuvat vai millä ohjelmalla taustan saa pois? :)

Annika kirjoitti...

Vau, kun on hienot housut! Ja aivan ihana mallipoikakin.. :)

Sani kirjoitti...

onpas hienot!

Anna kirjoitti...

Voi kiitoksia :) Ihania kommentteja, tuli superhyvä mieli niitä lueskellessa <3

Santra, käytän normaalisti photoshop elementsiä, mutta nyt tässä viimeisessä päivityksessä leikin paints-piirustusohjelmalla, kun sain photoshopin jotenkin tillinkiin ;)
Mutta lähtipä tuo tausta näinkin pois...tosin hieman enemmän työtähän siinä oli :)

Matroskin kirjoitti...

Kivat housut!