sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Pöksyjä karvakavereiden mukaan


Annoin lapsilleni tehtävän etsiä kätköistään yhden rakkaan unikaverin, jonka kuvan lupasin yrittää aplikoida heidän housuihinsa. Molemmat etsivät sopivaa kaveria pitkään ja hartaasti ja päätyivät sitten, toinen apinaan ja toinen sammakkoon.
Apina oli esikoisen rakas joululahjatoive, jonka joulupukki Jouluna toteutti. Esikoinen oli lahjastaan niin innoissaan, että kuljetti apinaa mukanaan lähes joka paikkaan missä liikuimmekaan.
Sammakko taas on keskimmäsen poikamme lelu, ja mielestäni melko metkan näköinen.

Aplikoiminen ja ylipäätään housujen ompelu on minulle aivan täyttä hepreaa, sillä en ole koskaan elämässäni aplikoinut, saati ommellut housuja.
Päätin kuitenkin, että tästä se ompelu-ura nyt sitten lähtee, tuli sitten sutta tai savea :)

Etsiskelin vielä lasten kirjoista ja netistä sopivia aplikoitavia kuvia sammakoista tai apinoista jotka toisivat selkeyttä ja yksinkertaisuutta lupaamiini hahmoihin.
Sammakkoa suunnittelin melko pitkään, sillä piirtämäni hahmot olivat niin monimutkaisia, että niiden työstäminen olisi varmaan mennyt jo heti mönkään näin vasta-alkajalta.
Apina löytyi Pim Pam blogista, josta esikoinen sen bongasi kanssani sivuja selaillessamme ja ihastui hännästään roikkuvaan apinaan niin ikihyviksi, että halusi ehdottomasti samantyylisen apinan omiin pöksyihinsä. Ja suloinenhan apina kyllä onkin kuin mikä :)

Housujen ompelussa kyllä jouduin moneen otteeseen miettimään mitkä kappaleet ommellaan yhteen :) Lähinnä tuo haaran seutu oli tiukan pohdinnan alla, että sain etu-ja takakappalee liitettyä toisiinsa oikein.

Housujen kaavan otin Ottobren lehdestä 3/2003, jota hiukan muotoilin meidän hoikille lapsille sopivammaksi. Vyötärölle päätin laittaa resorin, jonka uskon olevan päällä kevyt ja miellyttävä.
Kankaat ovat ostettu Eurokankaasta.

Ja ihan kivathan housuista tulivat :) Lapset olivat iki-onnellisia saadessaan pöksyt itselleen.
Itse näen paljon paljon parannettavaa ja korjattavaa, mutta annettakoon virheet anteeksi näin ensimmäisten housujen kanssa.
Ehkä seuraavat ova sitten hieman onnistuneemmat ja siistimmät.
Lasten tyytyväisyys ja kiitos oli kuitenkin paras palkka mitä osakseen voi saada, että lupasin jo yrittää väsätä heille jotai muuta jokin toinen päivä.

6 kommenttia:

Anni kirjoitti...

Aivan ihanat! Ei uskoisi, että olet aloittelija tällä saralla. Kuten jo sanoin, taidan kaikesta huolimatta tilata siulta housuni tästä lähtien! Kyllä kelpaa pojankoltiaisten noissa tutkia maailmaa ja ylpeillä äidin taidoilla!

Anna kirjoitti...

Kiitos kiitos, mutta kyllä housuista virheitä löytyy vaikka millä mitalla ;)
Jospa sitä tässä pikkuhiljaa harjaantuisi ajan saatossa :)

-J- kirjoitti...

Kai kummipoika saa sentään tilauksen jättää, vaikket sentään kaupaksi asti askartelekaan? Josko vaikka synttärilahjaksi, vink vink :D Ihanat pöksyt, kerta kaikkiaan, varmasti poikien suosikit :)

Anna kirjoitti...

Kyllähän mie kummipojalle näpertelen mielelläni :)
Kunhan vaan opin hieman taitavammaksi että kehtaan väsäyksiäni eteenpäin antaa :)

Anonyymi kirjoitti...

Siis voi ihme! Ihan mahtavat pöksyt! Ja sinä se vielä T:lle valittelit, kun et muka osaa tollasia piirtää!!! Mä oon niin kade... Ehkä mäkin jonain päivänä jaksan innostua aplikoinnista...
T. S & E

Anna kirjoitti...

S&E, ei muuta kun aplikoimaan :)
Enkä mie osaakaan tollasia piirtää :) Harjoittelen vasta...jos sitten joskus osaisin ja olisin tyytyväinen tuotoksiini.
Noille ihan pienille vaan on kaikista kivin tehdä jotain. Isompien vaatteisiin kun menee enemmän kangasta ja "hukka" on suurempi kun vaate meneekin pilalle :)
Kiitos kommentistasi <3