torstai 11. helmikuuta 2010

Kippurakärkitossut


Olen kamala vilukissa ja kylmäkinttu. Palelen aina vaikka mökissä olisi kuinka lämmintä.
Etenkin jalkani kaipaavat kipeästi lämmittäviä töppösiä suojakseen.
Anoppini valmisti minulle joululahjaksi ihanat novitan ohjeella tehdyt huopatossut jotka ovat kerrassaan palvelleet loistavasti ja lämmittäneet jalkojani viileinä talvi-iltoina.
Ajattelin neuloa itselleni kakkostossut, että voisin vaihdella tossuja hieman asusävyjen mukaan ja että tossut kestäisivät pidempään, jos käyttäisin kaksia tossuja rinnakkain.
Etsiskelin veikeää tossu-ohjetta ja päädyin sitten tekemään kippurakärkitossut Ziinan ohjeella Pirtin aurinko-meleeratusta kaksinkertaisesta hahtuvasta.
Tossut olivat mielestäni kerrassaan hauskat ja sopivat loistavasti lämmittämään jalkojani.

Neulomani tossut olivat ennen huovuttamista aivan valtavat, enkä voinut uskoa, että niistä tulisi koskaan sopivia, mutta kahden huovutuskerran jälkeen tossut olivat kuin olivatkin pienen muotoilun jälkeen jalkaani enemmän kuin passelit. Esikoinen kyllä totesi nähdessään tossut, ennen huovutusta, että; "äiti, sulla on kyllä tainnut käydä nyt virhe, kun nuo ovat ihan liian isot".
Mutta kyllähän nuo tossut todella olivat melkoisen kokoiset, ennen pesukonekäsittelyä :)

5 kommenttia:

Anni kirjoitti...

Kun noin taitavat lipokkaat oot tehnynnä, ni nyt voit nopsasti pistää toiset tulemahan. Täällä vilukissa myös...

Anna kirjoitti...

Taidan tuoda siulle lagat ja ohjeen niin pääset itse puuhastelemaan omia tossuloita niin ei tekeminen lopu siultakaan kesken ;)

Mirka kirjoitti...

Hmm... ai, että en avaa konetta ennen iltaa.... Juups, mutta pitihän siun blogi ettiä :) Ja löyty sieltä siun nimen alta! Ihan liian vaatimaton olit!! Ehdottomasti alan seuraamaan ja saanko laittaa siun blogin sinne miun linkkilistaan? Mutta NYT aloitan sen siivouksen, luen iltasella nää siun postauksest ajan kanssa läpi :)

Anna kirjoitti...

Mirka; Miun pitäisi kanssa opetella tekemään noita listauksia ja sun muita hienoja kommervenkkejä ;) Ja saat toki laittaa ja opettaa joskus miutakin noiden kommervenkkien kanssa :)

amarok kirjoitti...

suurkiitokset tästä postauksesta! alkuperäisestä kippuratossuohjeesta kun on kadonnut kuva, niin en hahmottanut yhtään mitä siinä tapahtuu. kiva että sulla on kuva ennen huovutusta, KIITOS! :)